8.6.2010

Kesälomakohteita lapsiperheille =) Vol 1

Ajattelin blogata kotimaan kesälomakohteista, joissa olemme lasten kanssa käyneet tai jonne olemme suunnitelleet menevämme. Kolmena edellisenä kesänä (2007, 2008 ja 2009) olemme tehneet 7-10 päivän pituisia kesälomareissuja ristiin rastiin Suomea. Lasten kanssa yhdessä olemme valinneet käyntipaikat ja jonkun mielestä reissaaminen paikasta toiseen on stressaavaa, mutta meille se on sopinut. Samalla reissulla on käyty sukulaisten luona keski- ja pohjois-Suomessa. Kaikissa allamainituissa on meidän perheen mielipide paikasta, joten olisi kiva kuulla kommentteja muiden kokemuksista.

Pori: Tosi mukava kaupunki lapsiperheelle. Olimme mökkimajoituksessa Kokkikaksikon lomakylässä, josta pääsi suoraan Yyterin ihanalle ja turvalliselle hiekkarannalle. Eväät, rantaleluja ja aurinkorasvat mukaan, muuta ei tarvittu kahden ihanan kesälomapäivän viettämiseen. Suosittelen myös lämpimästi upeaa Kirjurinluodon piknikpuistoa, johon on vapaa pääsy. Puistossa jälleen sama varustus mukaan kuin rannalle ja eikun menoksi kohti Merirosvolaivaa, kahluuallasta, Kolmen Karhun puistoa ja moikkaamaan Viksu Varista. Puistossa on penkkejä ja pöytiä eväiden nauttimista varten.
http://www.kirjurinluoto.fi/
http://www.yyteri.fi/



Kalajoki: Kalajoen hiekkasärkillä on yhtä upea ranta kuin Yyterissä. Lapset rakastavat uimista ja mikä sen ihanampaa kuin viettää aurinkoista kesäpäivää rannalla uiden, syöden ja rentoutuen. Kävimme myös SaniFanissa sekä Vesipuisto JukuParkissa. Kylpylä SaniFanista löytyy hierovia vesisuihkuja, liukumäki, porealtaita ja virtaava joki. Aivan upea paikka ja kylpylälipun hintaan kuuluu myös ruokailu noutopöydästä!Kylpylässä saa myös erilaisia hoitoja ja hierontoja, löytyy keilahalli ja kuntosali, mutta me emme niitä ehtineet käyttää.

JukuParkissa on vesiliukumäkien lisäksi tavallisia liukumäkiä, pomppulinnoja, ilmatykit, pallomeri, kanootteja, törmäilyveneitä, kiipeilytelineitä ja muuta mukavaa. Meille sattui hiukan viileä ilma, joten vaihdoimme pikaisen pulikoinnin jälkeen vaatteet ja lapset lämmittelivät mm. pomppimalla ja kiipeilemällä.Ostimme yhteisliput Jukuparkiin ja SaniFaniin 28€/hlö. Ja tänä kesänä avataan 26.6. JukuPark myös Turkuun!
http://www.jukupark.fi/
http://www.hiekkasarkat.fi/


Sastamala: Herra Hakkaraisen talo on melko pieni, mutta ihan mukiinmenevä paikka. Ritarisalissa voi miekkailla ja avaruusmaailmassa voi katsoa 7 minuutin mittaisen "Lennon Plutoon". Lasten toimintahuoneessa voi piirrellä ja lukea Mauri Kunnaksen kirjoja ja lähtiessä voi Ihanoiden tavaroiden kaupasta ostaa pientä kivaa muistoksi.
http://www.herrahakkaraisentalo.net/


Naantali: Muumimaailma on ihan ehdoton paikka käydä lasten kanssa. Vanha Naantali on kaunista aluetta, kannattaa varata toinen päivä sitä varten. Muumimaailmassa menee helposti koko päivä. Kävimme puiston läpi aluekartan mukaan, jottei vain mikään paikka jää katsomatta =) Merenhuiske laiva, Niiskun verstas, Muumitalo, labyrintti, Noidan talo, Satupolku ja jäinen seinä...ihan kuin olisi itsekin päässyt keskelle Muumisatuja. Teatteri Emmassa katsoimme Muuminäytelmän, joka oli todella hauska ja ruokailimme välillä Mamman keittiössä
http://www.muumimaailma.fi/

Väskin seikkailusaarella voi huuhtoa kultaa, kiipeillä, ampua jousella, tehdä nokkeluuskokeita ynnä muuta. Toiminnallinen saari on tarkoitettu lähinnä alakouluikäisille. Tämä paikka jäi meiltä kokeilematta, mutta lisätietoja löydät täältä
http://www.vaski.fi/
 

Punkaharju: Punkaharjun luonto, maisemat ja historia ovat valloittavia. Punkaharjulla on koko perheen touhupuisto Kesämaa. Paikka ei ole itselle tuttu, mutta sieltä löytää mm. SmartUs älypuisto, vesiliukumäkiä, törmäilyveneitä, lämmitetty uima-allas, jättihiekkalaatikko, soutuveneallas, polkuautopuisto, Tarzanpolku, seikkailurata ja Touhula. Onko kenelläkään kokemuksia tästä, meneenkö päivä mukavasti?
http://www.kesamaa.fi/

Mikkeli: Visulahti
Olemme ajaneet Visulahden ohi joka kesä, mutta sisäänasti emme ole vielä päässeet. Saa nähdä joko tänä kesänä auto pysähtyisi Dinon jalkojen juureen =) Myös Xon-puiston moottoripuisto kiinnostaisi meidän poikia =)
http://www.visulahti.fi/


Saarijärvi: Puuhapuisto Veijarissa Saarijärvellä kävimme viime kesänä. Paikka oli pieni ja mukava. Jonoja ei ollut missään ja hyvin meni päivä ulkoillessa puistoalueella. Lasten mielestä mukavia juttuja olivat köysirata, mönkijät, temppurata ja tietenkin tramboliinit ja pompputalo. Tytär olisi halunnut jäädä Kanilaan syöttämään heinää suloisille pupusille. Kalastajakylässä voi myös kokeilla nappaako lohi ja kalasaalis on taattu, sillä voit ostaa myös valmiiksi käsitellyn lohen =) Tykkäsimme kyllä tästä paikasta!
http://www.veijari.net/


Vaasa: Yövyimme edullisessa Omenahotellissa 2007 ja koska kokemus oli pelkästään positiivinen, uskalsimme yöpyä uudelleen 2009 samassa paikassa. Ensimmäisellä kerralla kävimme Wasalandiassa ja Tropiclandiassa ja toisella kerralla viileän sään vuoksi vain Wasalandiassa. Wasalandia on ihan siisti paikka, tännekin otimme omat eväät mukaan. Alueella on grillejä, joissa voi paistella vaikka makkaraa ja hampurilaisia. Perinteisiä laitteita löytyy tästäkin huvipuistosta kuten koskenlasku, autorata, kummitustalo teekupit ja karusellit.
http://www.wasalandia.fi/

Tropiclandiassa pääsee samalla lipulla sisälle kylpylään ja ulos vesipuistoon. Meille sattui lämmin kesäpäivä, mutta jos olisi ollut viileä päivä niin on hyvä tietää, että pääsee lämpimään kylpylään välillä :) Kylpylässä oli ihania vesihierontapisteitä ja lapsista oli erityisen hauskaa roikkua köysissä, kun "aaltokone" laitettiin päälle. Vesipuiston puolella on mahtavia vesiliukumäkiä, joihin lapset juoksivat heti takaisin alas laskettuuan. Ruokapuoli on sitä samaa pizza/hampurilaislinjaa kuten monessa muussakin paikassa. Joten kannattaa ottaa eväitä mukaan, jos ei makkara ja ranskalaiset maistu! Nopeasti meni päivät Vaasassakin!

Ala-Härmä: PowerPark. Todella SIISTI huvipuisto ja runsaasti erilaisia laitteita juuri perheen pienimmille, mutta myös isommille ja aikuisille. Siellä on mm. pohjoismaiden suurin puuvuoristorata, joka oli tyttäremme mielestä paras laite. Vanhempi poika aloitti päivän kartingilla, sillä sisäautorata aukesi aikaisemmin kuin huvipuisto. Alueella on myös Röllikylä joka oli tietysti nuorimman pojan mieleen. Pisteet tältä äidiltä saivat kauniit istutukset ja siistit ruokailu- ja saniteettitilat. Lisäksi pienille lapsille on minusta paljon laitteita, joten pienenkään lapsen lippuraha ei mene hukkaan. Liput ovat kalliit, mutta tässä huvipuistossa minusta ovat hintansa arvoiset. Yövyimme Härmän kuntokeskuksessa, joka oli myös erittän siisti paikka moneen muuhun hotellimajoitukseen verrattuna. Täydet pisteet heille!
Voin suositella kohdetta kahden kerran kokemuksella.
http://www.powerpark.fi/
http://www.harmankuntokeskus.fi/



Kouvola: Tykkimäki saattaa olla tämän juhannuksen kohteemme.

Lisää paikkoja seuraavassa bloggauksessa!

1 kommentti:

  1. Mehän asutaan täällä 10min. matkan päässä Kesämaasta. ;)
    Kyllä siellä saa puolipäivää menemään, enemmänkin voisi olla tekemistä. Mikkelin Visulahti saa paremmat pinnat meiltä.

    VastaaPoista