12.6.2010

Kesälomakohteita lapsiperheille, Vol 2


Tässä vinkkejä lasten kesälomakohteista, joista meidän perheellä ei vielä ole monestakaan kokemusta. Oulun kohteet ovat tuttuja sekä Puuhamaa, RanuaZoo, Särkänniemi, Ähtärin eläinpuisto ja Puijo.

Jyväskylä: Keskeltä Suomea löytyy seikkailujen maailma! Jyväskylän toiminnallinen teemapuisto Peukkula sijaitsee suurten teiden varrella, joten kaikkialta Suomesta on helppoa poiketa käymään. Päivä Peukkulassa voi kulua upeassa puistossa piknikillä istuskellen tai musiikin ja teatterin mukaan tempautuen. Keskiaikaisessa seikkailukylässä voi haastaa vaikka isän leikkimieliseen pukkitaisteluun tai takoa itselleen seikkailukolikon. Pikku prinsessoillekin löytyy kaikkea ihanaa. Prinsessat voivat osallistua vaikka Elisa-neidon kauneussalonkiin tai noita Nokkosen liemikouluun. Peukkulassa on myös upouusi sisämaailma, josta löytyy sekä Peukkulan sadunomaisia elementtejä että mahdollisuus purkaa energioita uudessa huikean kokoisessa sisäseikkailuradassa.

Mäki-Matin perhepuisto on ilahduttanut perheitä jo kolmen vuosikymmenen ajan Harjun kupeessa, aivan Jyväskylän keskustassa. Puistoon saa tulla ja siellä saa olla - sisällä ja ulkona - ihan vaan tavallisesti, ilman mitään turhaa hötkyilyä. Pyörät ja lelut ovat käytössä arkisin klo 8-16 samoin kuin sisätilojen keittiö, vessat ja leikkihuone. Toimintatuokiot: Kesätoimintakautena 1.6.-31.7.2010 puistossa on järjestettyä/ohjatua toimintaa maanantaista torstaihin. Klo 10-12 maalaillaan, askarrellaan, pelaillaan, musisoidaan, satuillaan yms. 

Liikennepuisto: Ajelun hurmaa ja itsenäisen liikkumisen opettelua on tarjolla Viitaniemen liikennepuiston kesässä. Aika ei ole syönyt liikennepuiston suosiota, sillä kesäkuukaudet avoinna oleva puisto täyttyy uutterista polkijoista ja heidän perheistään kesän jokaisena päivänä. Puisto tarjoaa lapsiperheille mielekästä, kiinnostavaa ja ilmaista lomapuuhaa, mikä yhdistelmä nykymaailmassa on kohtuullisen harvinaista. Liikennepuiston suosio on yhtä kestävää laatua kuin puiston polkuautot: niiden joukossa on yhä edelleen alkuperäisiä, 1960-luvulla puistokäyttöön hankittuja menopelejä.Liikennepuistossa voi ajella joko puiston polkuautolla tai omalla pyörällä. Pyöräilykypärän käyttö on aina pakollista. Jos omaa kypärää ei ole mukana, sellaisen voi ajon ajaksi lainata puistosta.

Kallioplanetaario sijaitsee Nyrölän kylässä Jyväskylässä, 20 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Kallioplanetaarion toiminnan ytimenä on upea auditoriotila, jota ympäröi suuri planetaariokupoli. Planetaarion edistyksellinen Full Dome 360 videoprojisointitekniikka mahdollistaa huikean kolmiulotteisen (3D) kuvan, joka sulkee katsojan sisäänsä. Kokemusta täydentää jyhkeä äänimaailma. Kallioplanetariossa on monenlaisia planetaarioesityksiä kuten Maailmankaikkeuden ihmeet, Mustat aukot ja Faaraoiden tähdet.

Eläinpuisto Ysitien lemmikki on tarjonnut iloa ja elämyksiä jo vuodesta 1982 lähtien. Puiston yli sataan lemmikkiin kuuluu mm. poneja, laamoja, aasi, karitsoita, ankkoja, pupuja, kissanpentuja, riikinkukko, strutseja, emuja ja villisikoja. Kesäisin puistossa voi viettää aurinkoista iltapäivää vaikkapa opastetulla ryhmäretkellä, ja jos haluat viettää aikaa puistossa enemmänkin, tarjolla on myös eripituisia leirejä täysihoidolla.Leppälahti, Jyväskylä

Kitee: Pyhäjärven hulppeissa maisemissa toimiva Kitee Zoo, Kiteen Eläinpuisto, tarjoaa mielenkiintoisia elämyksiä kahden kilometrin mittaisen maisemapolun kulkijoille. Suomen neljänneksi suurimmasta eläinpuistosta löydät yli 50 lajia ja lähes pari sataa yksilöä.  Kotimaisia eläinlajeja edustaa mm. karhut ja ilvekset. Lisäksi
eksoottisia eläinlajeja on runsaasti ympäri maailmaa.

Tampere: Tallipiha on elävä osa vanhaa Tamperetta. Tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeck rakennutti 1800-luvulla kauniin tallipihan hevosiaan ja niiden hoitajia varten. Nykyisin tämä historiallinen kohde on ympäri vuoden avoinna oleva retkikohde putiikkeineen, kahviloineen ja tapahtumineen. Tuliaisostoksia voi tehdä pikkutalojen työhuoneissa ja puodeissa: taidokkaita käsitöitä, uniikkia suomalaista muotoilua niin koriste- kuin käyttöesineissäkin. Käsintehtyä suklaata löydät pienen suklaapuodin valikoimasta. Kahvittelun lomassa voi nauttia kotimaisia viinitilan viinejä ja liköörejä. Tallin valjashuoneessa pitää nykyään myymäläänsä Sisustuspuoti Villa Harmonie. Tallipihassa järjestetään monenlaisia tapahtumia ympäri vuoden. Kesällä pihassa pyörii vanhan ajan karuselli, ja tarjolla on myös vossikka-ajelua.

Muumilaaksossa on Tove Janssonin alkuperäistä muumitaidetta esittelevä museo.
Esillä muumikirjojen alkuperäiskuvituksia, kolmiulotteisia kuvaelmia, kaksi muumitaloa sekä teemanäyttely Tanssiva Muumilaakso. 
 
Särkänniemi on Suomen monipuolisin elämyspuisto, jossa riittää hauskaa koko perheelle. Tehokkaan kyydin eroon arjesta tarjoavat huvilaiteet sekä akvaario, planetaario, delfinaario, lasten eläintarha, Näsinneulan näkötorni ja Sara Hildénin taidemuseo. Huvilaitteet ja eläintarha ovat avoinna kesäkaudella, muut kohteet ympäri vuoden.

Ähtäri:Ähtärin Eläinpuisto on jo yli 35 vuotta tarjonnut oivan ympäristön oppimiseen ja tiedonjanoon.  Ryhmiä ympäri Suomen on käynyt tutustumassa karhuihin, hirviin, ilveksiin
ja luimleopardeihin
. Puistossa voi kohdata noin 65 eläinlajia ja yli 300 eläintä. Lisäksi reitin varrella voi tutustua eri metsä- ja kasvityyppeihin. Eläinten elintapoja havainnollistetaan mm. opastauluilla. 

Haapamäki: Haapamäen Höyryveturipuisto on täynnä mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. 7 hehtaarin puistoalueella riittää elämyksiä koko päivälle. Puistossa on oikeita höyryvetureita sekä muita höyrykoneita, rautatievaunuja ja muutakin rautatiekalustoa. Myös Suomen suurin ja pisin pienoisrautatie! 


Kuopio: Nykyinen Puijon torni on kolmas näköalatorni Puijon mäen laella. Ensimmäinen torni rakennettiin jo vuonna 1856, toinen 1906 ja nykyinen torni vuonna 1963. Nykyisellä tornilla on korkeutta 75 metriä, kohoten 224 metriä Kallaveden ja 306 metriä meren pinnasta. Puijon tornista avautuvat poikkeuksellisen laajat ja kauniit näkymät suomalaiseen järvimaisemaan sekä Kuopion kaupunkiin. Tornin erikoisuutena on pyörivä ravintola. Maisemia voi ihailla myös kahvilakerroksesta sekä ulkoilmatasanteelta. Tornin juurella matkailijoita palvelee matkamuistomyymälä sekä hotelli-ravintola Puijon Maja.

Kuopion Eläinpuistossa tapaat yli 200 kotieläintä, jotka edustavat noin 40 eri eläinlajia. Kuopion Eläinpuistossa tulijaa tervehtivät lehmät, lampaat, possut, kissat ja koirat. Nähtävänä on siivekkäitä ja nelijalkaisia ystäviä aina ylväistä strutseista pörröiseen ylämaan karjaan.  Kuopion Eläinpuisto on koko perheen retkikohde jossa riittää paljon nähtävää ja koettavaa! Tule ja vietä ikimuistoinen kesäpäivä aidossa maalaisidyllissä jossa nähtävänä on perinteisten kotieläinten lisäksi mm. strutseja, oikea aasi, ylämaan nauta sekä ne iki-ihanat kissanpennut!

Kuopion Eläinpuisto on toiminut Kuopion Vehmasmäen kylässä jo vuodesta 1984 lähtien ja niinpä Eläinpuistosta onkin kehittynyt yksi Kuopion suositummista matkailukohteista vuosien saatossa! Turistien lisäksi eläinpuisto on myös oiva retkikohde isommillekin ryhmille!

Vesileppis kylpylähotelli on 54 km Kuopiosta etelään. Trooppinen allasosasto +32 ºC. Kuusi erilaista allasta, vesiliukumäki, omat saunat naisille ja miehille, höyrysauna, allasbaari, tilaussauna, kuntosali, squash-halli, jäähalli, hiihtoladut, pulkkamäki, kosmetologi-jalkahoitola, parturi-kampaamo, hieronta-fysioterapiahoitoja. 40 hotellihuonetta (1hh, 2hh, perhehuoneita)

Monipuolinen kylpylähotelli Rauhanlahti sijaitsee 6 kilometriä Kuopion keskustasta.Kylpylän veden lämpötila +28 - +37 C. Suomalaiset saunat, höyrysauna, vesihieronta- ja rentoutumispisteet, porealtaat, 20 metrin uima-allas, ulkoallas, lämmin- ja kylmävesialtaat, lasten altaat ja tietenkin vesiliukumäki - yhteensä 10 allasta. Lisäksi voit virkistäytyä allasbaarissa, VIP- saunassa, kuntosalilla tai liikuntahallin riennoissa. Hoito-osastolla fysikaalisia hoitoja, yrttiporekylpyjä, savi- ja turvehoitoja, hierontaa, kosmetologin ja kampaajan palvelut, erikoishoitoja kuten shiatsu-hierontaa, kuntotestaukset, tyky- ja virkistyspäivät, vesijumpat ja rentoutukset, aerobic, kuntotestit, vapaa-ajan ohjelmat, järjestetyt retket ja safarit.

ASUNTOMESSUT Kuopiossa 16.7.-15.8.


Oulu: Tiedekeskus Tietomaa on elämyksellinen vierailukohde, joka tarjoaa oivaltamisen riemua kaikenikäisille. Pikku-einsteinit ja aina vaan kyselyikäiset saavat kerrankin toteuttaa itseään oikein sydämensä kyllyydestä. Vaihtuvissa teemanäyttelyissä on 150 kohdetta, lisäksi jättielokuvateatteri ja näköalahissi. Nähtävää ja kokeiltavaa riittää vaikka koko päiväksi. Teemanäyttelyt esittelevät eri tieteenaloja sekä tekniikkaa kiehtovalla ja viihdyttävällä tavalla. Keskimääräinen vierailuaika on noin neljä tuntia, joten Tietomaahan tutustumiseen kannattaa varata riittävästi aikaa. 

Nallikarin upea hiekkaranta ja leirintäalue sijaitsevat kävelymatkan päässä Oulun ydinkeskustasta. Nallikarissa on tekemistä ja kokemista koko perheelle läpi vuoden. Tarjolla on mm. tennis-, squash- ja sisäpelikentät, formula-ajelua lapsille, ponipiha, sekä kylpylä-, hotelli- ja ravintolapalvelut. Jos ilma ei suosi, niin voit siirtyä sisätiloihin Holiday Club Oulun Edeniin, joka sijaitsee Nallikarin merellisissä maisemissa (monipuolinen koko perheen kylpylähotelli). Eden tarjoaa riemua lapsille ja hoitoja aikuisille.
Edenin trooppisessa lämmössä aika rientää huomaamatta. Sisäaltaan villit aallot ja hellivät poreet sekä ulkoallas innostavat niin perheen pienimpiä kuin aikuisiakin. Kylpylässä pääset kokeilemaan myös ohjattua vesijumppaa ja -juoksua sekä rentoutumaan allasbaarin puolella. Kylpyläelämän lisäksi voit nauttia hyvästä ruoasta, kauniista merimaisemasta ja puhtaasta luonnosta. 

Vauhtipuisto on lapsille ja lapsenmielisille suunnattu ajanviettopaikka aivan Nallikarin vieressä. Vauhtipuisto luo mieleenpainuvia elämyksiä ja tarjoaa monenlaisia laitteita aivan perheen pienimmille ja myös hiukan varttuneemmille! Toiminnan turvallisuus on meille vauhtipuistolaisille kunnia-asia.


Ponipihalla on alusta asti ollut tarkoituksena tuoda maalaishauskaa lähelle kaupunkia. Ponipiha tarjoaa ratsastus- ja iloittelumahdollisuuksia kaikenikäisille! Alueella sijaitsee myös Ponipihan Ratsastuskoulu, yksityinen AinoTalli sekä kesäisin kotieläinpiha.

Potnapekka on keskustan kävelykatuja, pyöräteitä ja kevyen liikenteen väyliä liikennöivä hauska junabussi.  Kaksi erilaista reittiä. Toinen vie meren äärelle Nallikariin, toinen Oulujoen suistoon Hupisaarille. Aivan kaupungin sydämessä sijaitsevilta Hupisaarilta löytyy tilaa piknikille, iso leikkipuisto lapsille ja viihtyisä kahvila. Alueelta löytyy myös Suomen pisin kalatie.

Liminka: Kukka- ja eläinpuisto Escurialissa on eläinasukkeja lähes 300. Heti sisääntulon vieressä on kasvihuone jossa viljellään kesä- ja monivuotisten kukkien taimia myyntiin, sekä puiston omia istutuksia varten. Suunnitelussa tavoitteena on ollut, että sekä eläimillä että vierailijoilla olisi mahdollisimman viihtyisää. Alueelle on tehty lammikko vesilinnuille ja toinen isompi erämaatyylinen vierailijoita varten. Vierailijoiden käytössä on kymmenkunta erilaista grillauspaikkaa. Pieniä silmäähiveleviä yksityiskohtia löytyy ympäri puistoa.

Tervakoski: Puuhamaa


Ranua: RanuaZoo tarjoaa matkailijoille ja lähiseudun asukkaille mahdollisuuden arktisen alueen eläinten tarkkailemiseen ympäri vuoden niille mahdollisimman luonnonmukaisessa ympäristössä. RanuaZoo on avoinna vuoden jokaisena päivänä ja vuodenaikojen vaihtelu antaakin oman ulottuvuutensa eläinpuiston elämään. Eläinpuistossa on noin 50 villieläinlajia ja 200 eläinyksilöä. Kesällä alueella toimii myös kotieläinpuisto. RanuaZoo on Lapin johtava perhematkailukohde.
 

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Pitääkin palata tänne jos joskus saan miehen houkuteltua pohjoisempaan lomareissulle. (Mulla on haaveena sellainen Suomen kierros, saa nähdä koskakohan toteutuu... mies kun haluaa mieluummin ulkomaille :) )

    VastaaPoista
  2. Meidän perhe taitaa nyt neljättä kesää reissata ympäri Suomea. Ulkomaille ei ole vielä päästy lainkaan, mutta ihan rehellisesti nyt vasta voisin edes harkita kolmen lapsen kanssa lähtöä ulkomaan reissulle. Itseni tuntien olisin vain stressannut reissua pienten lasten kanssa, joten ei se mitään lomailua olisi ollut. Keski- ja pohjois-Suomessa asuu sukulaisia ja hyvä ystäväkin muutti Oulun suunnalle, niin kesä on ainoa aika päästä moikkaamaan kaikkia. Pitkän matkan vuoksi ei ihan viikonloppureissuja ole tehty. Tänä vuonna poikkeuksellisesti vain Tampereelle, Ouluun ja Iisalmeen sekä viikoksi Jyväskylän seudulle mökille. Mökillä onkin oltu pidemmän aikaan 5 vuotta sitten!

    VastaaPoista